torstai 9. helmikuuta 2017

Luistelua ja hupsuja tupsuja


Tässä meidän lähellä on järvi. Joka talvi tuolle järvenjäälle tehdään iso luistinrata. Tänään keli oli aivan mieletön; pakkanen viipyili maltillisessa kymmenessä asteessa, taivas oli pilvetön ja aurinko möllötti kirkkaana taivaalla. Tuollaista säätä ei tohtinut heittää hukkaan, joten nappasimme tyttären kanssa luistimet kainaloon ja lähdimme kohti järvenjäätä.




Paikalla oli meidän lisäksi muutama muukin. Meitä varoitettiin railoista ja montuista, jotka kiusasivat luistelijoita olemassa olollaan siellä täällä. Totesimme hetken luistelun jälkeen, että pitäisi hommata kunnolliset retkiluistimet, sillä lyhyet normaalit terät ovat aivan liian alttiit pinnan epätasaisuuksille. Itse päätin muutaman lahjakkaan kaatumisen jälkeen, että parempi laittaa pillit pussiin ennen kuin luihin sattuu pahemmin. Otin kameran kassista ja taltioin muutaman hetken muistikortille.




Kun luistelut oli luisteltu, päätimme tehdä pienen tutkimusmatkan järven ympäristöön. Aurinko oli pikku hiljaa painumassa puiden taakse. Viimeiset säteet värittivät viereisen heinikon pitkät korret kullankeltaisiksi. Pieni tuulenvire tuuditti heinien tupsuja edes takaisin. Se toi mieleeni tulevan kevään. Myös tyttäreni oli haltioissaan - selkeästi luistelua kivempi juttu oli tuo korkea kahiseva heinikko. Hän keräsi innosta puhkuen heinäntupsukimpun; olivat kuulemma hupsuja tupsuja.





Aurinko laski lopulta levolle, antaen tilaa kalpealle kuulle. Yht’äkkiä ilma viileni, vilpakka holatna porautui kasvoihin ja sormenpäitä alkoi paleltamaan. Kävelimme autolle ripein askelin, tyttärellä oli käsissään rykelmä tupsuja kotiin vietäväksi.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti