"Ain't no river wide enough"

Käyn usein ajatuksissa kotikontuni tutuissa maisemissa. Silloin nuoruudessa lenkkeilin todella paljon ja lähiluonto vesistöineen tuli tutuksi. Lempilenkkireittini kulki kaupungin läpi virtaavan joen viertä. Innokkaat taimenen narraajat olivat tallanneet sinne jokea mukailevan polun, joka paikoin vei kulkijan ihan vesirajalle saakka. Jokimaisema vaihteli viljavista pelloista ja kivikoista tiheään metsikköön. Matkan varrella oli kalastajille pystytettyjä taukopaikkoja ja upea vanha vesimylly juoksutusränneineen ihastutti kulkijaa. Muistan kuinka joen koskenkuohut hypnotisoivat vellovalla voimallaan ja saatoin jäädä ihailemaan tuota luonnon näytöstä useiksi minuuteiksi.

Silloin aikoinaan tuo vahva tuttu joki, joka edelleen virtaa villisti päättymättömällä rytmillään, on ollut monelle elinehto ja tärkeä kulkureitti. Se on nähnyt paljon, antanut ja mukautunut moneen. Myös tukkeja on sitä pitkin uitettu; siitä muistona on veljeni joen pohjasta löytämä tukkimiehen keksi, jolla ohjattiin tukkien uimista vuolaana virtaavassa vedessä. 

Tulimme tänään tyttäreni kanssa tänne kotipaikkakunnalle auttamaan isääni siivoushommissa. Siivoamisen lomassa kävimme pikaisesti ulkoilemassa ja räpsin samalla muutaman kuvan rakkaasta joestani. Se on edelleen siinä, oma itsepäinen itsensä. Se on löytänyt omat uomansa. Jokea katsoessani ajattelin; niin olen minäkin.