keskiviikko 22. helmikuuta 2017

FemtoLasik vei lasini


Olen ollut suurimman osan elämästäni rillipää. Silmälasillisuus on kuulunut vahvasti identiteettiini ja monesti ne pelastivat huono naama -päiväni. Urheillessa ja pämpällä käytin kertakäyttöisiä piilolinssejä, jotka kaikessa epämiellyttävyydessään jäivät vuosi vuodelta vähemmälle käytölle. Tykkäsin kyllä ihan silmälaseista, mutta mieltäni kuitenkin hämmensi ajatukset näön korjaavasta laserleikkauksesta - olisihan se mainion helppoa elää ilman laseja. Viimeinen niitti suurien päätösten arkkuun oli jatkuvasti naamalta pois valuvat lasit, joten päätöksen valmistaminen alkoi.





Aloin ottamaan asiasta toden teolla selvää ja lopulta päädyin hyvän tarjouksen perässä Tampereen Silmäasemalle FemtoLasik -leikkaukseen. Leikkaus oli kaikin puolin hyvin epämiellyttävä, mutta supernopea. Leikkauksen jälkeinen ensimmäinen tunti lepohuoneessa oli tuskallinen; silmiä kirveli ja pienikin valo häiki niin kovasti, että meinasi ihan itku tulla. Onneksi joku nero on keksinyt puuduttavat silmätipat, joita hoitaja silmiini niin avuliaasti puserteli…

Loppupäivä meni hyvin rauhakseltaan vaikka silmät kipuilivat ja karvastivat kovasti. Tärkeintä toipumisen kannalta on laittaa tiuhaan tahtiin kosteuttavia silmätippoja ja kuivuudesta tai roskan tunteesta huolimatta silmiä ei missään nimessä saa hieroa. Lisäksi pöllyviä paikkoja on syytä välttää pari päivää. Toipuminen tapahtui suht nopeasti vaikka silmien kuivuus on varmaankin tullut jäädäkseen; joudun tipauttelemaan oftageeliä silloin tällöin karvautta helpottaakseni. Myös hämärä-/pimeänäkö on heikompi kuin ennen.




Silmien laserleikkaus on ollut elämäni paras sijoitus ja päätös. Olen ollut aidon oikeasti erittäin tyytyväinen ja voinkin suositella sitä kaikille huononäköisille. Elämänlaatuni on parantunut roimasti näkökykyni lisäksi ja olemisen helppous ilostuttaa. Silmälaseista minua edelleen harvakseltaan muistuttaa rutiininomaiset liikeradat, kun aamuisin hapuilen silmälaseja yöpöydältä tai korjailen haamulasien asentoa kasvoilla.

Onko siellä muita laserleikkauksen läpikäyneitä tai leikkausta harkitsevia? Millaisia ajatuksia aihe herättää?


Muisto menneisyydestä. Nämä lasit ostin pari kuukautta ennen kuin tein päätöksen laserleikkauksesta - jäivät hyvin vähälle käytölle...

2 kommenttia:

  1. Ilman laseja olisi hienoa elää, mutta ei onnistu minulla. Kerran kävin ilmaisessa lasetarviossa ja vastaus oli että iloni jäisi lyhytaikaiseksi :/ En osaisi kyllä ehkä edes olla ilman laseja (10-vuotiaasta käyttänyt). Ihana tuo vipa kuva ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, leikkaus ei välttämättä onnistu kaikille :-/. Höh. En minäkään varmaan leikkaukseen olisi mennyt ellei lasit olisi haitanneet minua silloisessa työssäni niin rankasti.

      Poista