tiistai 28. helmikuuta 2017

Laivalla risteillen


Hohhoijaa ja pahoittelut blogihiljaisuudesta. Tuli taas kerran todettua, että ei sitä enää jaksa samalla lailla kuin nuorempana - olimme nimittäin mieheni sekä erään ystäväpariskunnan kanssa viikonloppuna perinteisellä 24 tunnin risteilyllä Viking Gracella. Huhhuh sanon. Yöllinen riekkuminen sekä valvominen veivät totaalisesti kaiken energian ja vasta tänään alkaa olo normalisoitumaan. Voimakkaasta jälkiväsystä päätellen risteily meni siis niinkuin kuuluukin; syöden, juoden ja pämpäten.





Laivamme lähti Turusta lauantaina illalla yhdeksän korvilla. Heti laivaan päästyämme, iskimme illallisbuffettiin täydellä voimalla. Ruoka oli mielestämme hyvää ja itse olin erityisen iloinen huomatessani Happy Joe -hanan. Vatsat täynnä, hyvillä mielin, seurueemme siirtyi pikaisesti hyttiin vaatteiden vaihtoon, jonka jälkeen lähdimme tarkastamaan illan viihdetarjonnan. Kello veteli yhtätoista ja Sannin keikka oli juuri alkamassa laivan yökerhossa. Yökerhoon astuessamme koimme erittäin hämmentävän kokemuksen, kun humaltuneiden, tuoppeja kantavien aikuisten seassa hyöri polvenkorkuisia natiaisia villisti poukkoilen. Lavan edessä lapsukaiset huusivat Sannin säestyksellä yhteen ääneen kuinka pojat juo bissee ja kurkkii hameiden alle ja kuinka pojat haluu. Että mitä vittua? Päätimme siirtyä muualle juhlimaan.

Juhlintamme jatkui yöhön saakka ja aamulla, neljän tunnin unien jälkeen, olo oli melkoisen rapea. Olisimme toki nukkuneet pidempään, mutta aamiainen tarjoiltiin kello 6-30-9.45 välillä ja koska olimme ostaneet 20 euron aamiaiskupongit ennakkoon, oli meidän oikeasti mentävä. Aamiaispöperöiden luokse laahustaessamme tuhlasimme ajatuksen jos toisenkin tuolle typerän aikaiselle aikataululle. Siellä sitten, kello yhdeksän, me ja kaikki muut jonotimme aamupalaamme ärtyneinä haukotellen. Onneksi minulla oli coca-cola pullo hytissä, sillä tuoremehujonot ne vasta valtavat olikin. Suurimman aamiaishuvin meille tuotti eilisen illan kymppiveet Sannifanit, jotka söivät aamupuurojaan EMV (että mitä vittua) -paitoineen.



Kuvissa näkyvä vaatetus piti minut lämpimänä laivalla sunnuntaipäivän.
//bombersvetari BikBok//pipo Tokmanni//pitkä trikoopaita Vero Moda
//legginsit GinaTricot//talvitennarit Ecco//


Haaskalintujen lailla nokitun aamupalan jälkeen palasimme hyttiimme, lepäsimme tovin ja lähdimme tax freehen. Gracella on vain yksi iso tax free shopping world, joka pitää sisällään kaiken minikoossa. Valikoima oli nopeasti koluttu ja Victoria’s Secret myymälä 20 euroa maksavine alushousuineen lähinnä nauratti meidän väsynyttä seuruettamme. Tuliaisostokset ostettuamme kulutimme koko loppupäivän hengaillen ja hyörien paikasta toiseen. Grace on hienosti kalustettu ja sisustettu laiva, mutta totuuden nimissä täytyy myöntää, että aika kävi lopulta pitkäksi ja toivoimme vain pääsevämme kotimatkalle. Ehkä ensi kerralla täytyy valikoida isompi ja viihdyttävämpi laiva…


Oletteko te käyneet Gracella? Mitä piditte?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti