Laivalla risteillen

Hohhoijaa ja pahoittelut blogihiljaisuudesta. Tuli taas kerran todettua, että ei sitä enää jaksa samalla lailla kuin nuorempana - olimme nimittäin mieheni sekä erään ystäväpariskunnan kanssa viikonloppuna perinteisellä 24 tunnin risteilyllä Viking Gracella. Huhhuh sanon. Yöllinen riekkuminen sekä valvominen veivät totaalisesti kaiken energian ja vasta tänään alkaa olo normalisoitumaan. Voimakkaasta jälkiväsystä päätellen risteily meni siis niinkuin kuuluukin; syöden, juoden ja pämpäten.

Laivamme lähti Turusta lauantaina illalla yhdeksän korvilla. Heti laivaan päästyämme, iskimme illallisbuffettiin täydellä voimalla. Ruoka oli mielestämme hyvää ja itse olin erityisen iloinen huomatessani Happy Joe -hanan. Vatsat täynnä, hyvillä mielin, seurueemme siirtyi pikaisesti hyttiin vaatteiden vaihtoon, jonka jälkeen lähdimme tarkastamaan illan viihdetarjonnan. Kello veteli yhtätoista ja Sannin keikka oli juuri alkamassa laivan yökerhossa. Yökerhoon astuessamme koimme erittäin hämmentävän kokemuksen, kun humaltuneiden, tuoppeja kantavien aikuisten seassa hyöri polvenkorkuisia natiaisia villisti poukkoilen. Lavan edessä lapsukaiset huusivat Sannin säestyksellä yhteen ääneen kuinka pojat juo bissee ja kurkkii hameiden alle ja kuinka pojat haluu. Että mitä vittua? Päätimme siirtyä muualle juhlimaan.

Juhlintamme jatkui yöhön saakka ja aamulla, neljän tunnin unien jälkeen, olo oli melkoisen rapea. Olisimme toki nukkuneet pidempään, mutta aamiainen tarjoiltiin kello 6-30-9.45 välillä ja koska olimme ostaneet 20 euron aamiaiskupongit ennakkoon, oli meidän oikeasti mentävä. Aamiaispöperöiden luokse laahustaessamme tuhlasimme ajatuksen jos toisenkin tuolle typerän aikaiselle aikataululle. Siellä sitten, kello yhdeksän, me ja kaikki muut jonotimme aamupalaamme ärtyneinä haukotellen. Onneksi minulla oli coca-cola pullo hytissä, sillä tuoremehujonot ne vasta valtavat olikin. Suurimman aamiaishuvin meille tuotti eilisen illan kymppiveet Sannifanit, jotka söivät aamupuurojaan EMV (että mitä vittua) -paitoineen.

Kuvissa näkyvä vaatetus piti minut lämpimänä laivalla sunnuntaipäivän.
//bombersvetari BikBok//pipo Tokmanni//pitkä trikoopaita Vero Moda
//legginsit GinaTricot//talvitennarit Ecco//

Haaskalintujen lailla nokitun aamupalan jälkeen palasimme hyttiimme, lepäsimme tovin ja lähdimme tax freehen. Gracella on vain yksi iso tax free shopping world, joka pitää sisällään kaiken minikoossa. Valikoima oli nopeasti koluttu ja Victoria’s Secret myymälä 20 euroa maksavine alushousuineen lähinnä nauratti meidän väsynyttä seuruettamme. Tuliaisostokset ostettuamme kulutimme koko loppupäivän hengaillen ja hyörien paikasta toiseen. Grace on hienosti kalustettu ja sisustettu laiva, mutta totuuden nimissä täytyy myöntää, että aika kävi lopulta pitkäksi ja toivoimme vain pääsevämme kotimatkalle. Ehkä ensi kerralla täytyy valikoida isompi ja viihdyttävämpi laiva…

Oletteko te käyneet Gracella? Mitä piditte?

Elämäni aakkoset

Autot uppoavat aina. Minulle autot ovat muutakin kuin vain kulkuvälineitä paikasta a paikkaan b; ne ovat harrastus, intohimo ja hyvän mielen jatke. Autot antavat parhaimmillaan adrenaliinitäytteisen ajoelämyksen, johon ei koskaan kyllästy.

BMW eli Bayerische Motoren Werkethe, the one and only. Hyvä ajettavuus, laatu, tehokkuus ja upea ulkonäkö.

Camping kuuluu kesään. Kesäisin teemme erilaisilla kokoonpanoilla isoja ja pieniä telttaretkiä ympäri Suomea. Viime kesänä retkeilimme Ahvenanmaalla ja kolusimme Suomen rannikkoa. Hanko on monen kesän kestosuosikki ja ensi kesänä lähdemme miehen kanssa autolla, teltta völjyssä, Eurooppaan.

Dallaspulla, pullista parhain. Peruspullista en liiemmin välitä, mutta meheväsydäminen dallaspulla on herkullista! Nuoruudessa, kun tein muutamia työvuoroja kotipaikkakuntani paikallisella liikenneasemalla, saatoin illan päätteeksi syödä kuivuneista, roskiin heitettävistä dallaspullista ne muhevat keskustat. Söin ne salaa, silmät kiinni, nautiskellen.

Elokuvat vievät ja viihdyttävät. Elämäni aikana olen katsonut lukemattoman määrän erilaisia elokuvia. Viikossa katson minimissään kaksi elokuvaa, joskus enemmänkin. Myös televisiosarjat koukuttavat; tällä hetkellä katsomme mieheni kanssa Pirunpeltoa netflixistä.

Fobia eli pelko, kauhu tai kammo - osa minua nyt ja aina. Googleta emetofobia, niin ymmärrät.

Google auttaa joka kerta. Oli asia mikä hyvänsä, google ei ole kertaakaan jättänyt minua pulaan. Sieltä löytyy kaikki tieto ja mikä parasta; tuo tieto on jatkuvasti käden ulottuvilla. Jee nykyaika!

Hygienia on tällaiselle bakteerikammoiselle tärkeä sana.

Instagramia tulee päivitettyä tiuhaan tahtiin päivittäin. Täällä blogissa käsittelen asioita laidasta laitaan, mutta instagram painottuu kissailuun. Eilen latasin sinne 800 seuraajan kunniaksi videopätkän mun pojista, kannattaa käydä kurkkaamassa.

Jumppavideot youtubista pitävät bootyn tikissä. Niinkuin olen jo aiemmin maininnut, olen aktiivinen kotijumppaaja. Tämän hetken parhaimmat Youtube-jumppasessiot löytyvät FitnessBlenderiltä.

Kissat ovat elämätapa. Tällä hetkellä minulla on kolme venäjänsinistä kissaa, kaikki poikia. Haaveissa on vielä neljäskin, mutta aihe ei kuulu mieheni lempi-asioiden listalle. Olen hullu kissanainen, haittaakse?

Luonto rauhoittaa ja elvyttää. Erityisesti pidän mäntymetsistä ja merestä.

Mäkiranta, rakas tyttösukunimeni.

Niina, nimeni niin kaunis.

Ortopedia on tullut tutuksi jatkuvien alaselkävaivojen ja iskias-kipujen kautta. Nuoruus ei ole terveyden tae.

Pepsi max, jumalten eliksiiri, jota tulee juotua aivan liikaa. En kehtaa edes kertoa paljonko tuota tummaa herkullista litkua tulee kulutettua, mutta liikaa. Olen tässä nyt koittanut vähentää.

Queen I am.

Rakkaus on iso asia.

Sisaruksia minulla on kolme; isosisko, isoveli ja kaksosveli. Kaikki kovin tärkeitä elämässäni.

Tatuointeja on ja tulee. Seuraava aika on varattu huhtikuulle.

Unesta en tingi. Koskaan. Minimi unimäärä yössä on 8 tuntia. Olen aina nukkunut hyvin - isäni sanoin, se on kuin laittaisi rahaa pankkiin.

Venäjänsininen, kissojeni rotu. Venäjänsiniset ovat kissamaisia kissoja; ne ovat itsenäisiä, omaa rauhaa rakastavia, vieraisiin varauksella suhtautuvia, älykkäitä ja omistajaansa syvästi kiintyviä upeaturkkisia otuksia. Leikkisyys ja seurallisuus kuuluu myös russin ominaispiirteisiin, kuten patsasmainen eleganssi.

Wifi tuo maailman luoksemme.

X-asento asennoista parhain (ja nyt ne kaksimielisyydet hushus).

Ysäri -musiikki on parasta hyvässä samanhenkisessä seurassa. Viime kesänä olimme ysärifestareilla himoksella ja täytyy sanoa, että oli kovetut geimit kyllä! Tuli meinaan tampattua ja heiluttua kuin hullu.

Zen on tavoittelemisen arvoinen olemisen tila.

Åland, sinuun minä ihastuin viime kesänä.

Äiti. Siitä on nyt yli yksitoista vuotta, kun äitini kuoli pitkällisen sairauden uuvuttamana. Silloin aikuisuuden kynnyksellä menetys tuntui kovalta ja edelleen tuntuu aika ajoin. Omasta äidistä olisi ollut apua monissa asioissa.

Ökkömönkiäiset ällöttävät kaikissa olomuodoissaan, hyi!

FemtoLasik vei lasini

Olen ollut suurimman osan elämästäni rillipää. Silmälasillisuus on kuulunut vahvasti identiteettiini ja monesti ne pelastivat huono naama -päiväni. Urheillessa ja pämpällä käytin kertakäyttöisiä piilolinssejä, jotka kaikessa epämiellyttävyydessään jäivät vuosi vuodelta vähemmälle käytölle. Tykkäsin kyllä ihan silmälaseista, mutta mieltäni kuitenkin hämmensi ajatukset näön korjaavasta laserleikkauksesta - olisihan se mainion helppoa elää ilman laseja. Viimeinen niitti suurien päätösten arkkuun oli jatkuvasti naamalta pois valuvat lasit, joten päätöksen valmistaminen alkoi.

Aloin ottamaan asiasta toden teolla selvää ja lopulta päädyin hyvän tarjouksen perässä Tampereen Silmäasemalle FemtoLasik -leikkaukseen. Leikkaus oli kaikin puolin hyvin epämiellyttävä, mutta supernopea. Leikkauksen jälkeinen ensimmäinen tunti lepohuoneessa oli tuskallinen; silmiä kirveli ja pienikin valo häiki niin kovasti, että meinasi ihan itku tulla. Onneksi joku nero on keksinyt puuduttavat silmätipat, joita hoitaja silmiini niin avuliaasti puserteli…

Loppupäivä meni hyvin rauhakseltaan vaikka silmät kipuilivat ja karvastivat kovasti. Tärkeintä toipumisen kannalta on laittaa tiuhaan tahtiin kosteuttavia silmätippoja ja kuivuudesta tai roskan tunteesta huolimatta silmiä ei missään nimessä saa hieroa. Lisäksi pöllyviä paikkoja on syytä välttää pari päivää. Toipuminen tapahtui suht nopeasti vaikka silmien kuivuus on varmaankin tullut jäädäkseen; joudun tipauttelemaan oftageeliä silloin tällöin karvautta helpottaakseni. Myös hämärä-/pimeänäkö on heikompi kuin ennen.

Silmien laserleikkaus on ollut elämäni paras sijoitus ja päätös. Olen ollut aidon oikeasti erittäin tyytyväinen ja voinkin suositella sitä kaikille huononäköisille. Elämänlaatuni on parantunut roimasti näkökykyni lisäksi ja olemisen helppous ilostuttaa. Silmälaseista minua edelleen harvakseltaan muistuttaa rutiininomaiset liikeradat, kun aamuisin hapuilen silmälaseja yöpöydältä tai korjailen haamulasien asentoa kasvoilla.

Onko siellä muita laserleikkauksen läpikäyneitä tai leikkausta harkitsevia? Millaisia ajatuksia aihe herättää?

Muisto menneisyydestä. Nämä lasit ostin pari kuukautta ennen kuin tein päätöksen laserleikkauksesta - jäivät hyvin vähälle käytölle...

Herkkupannaria ja suklaista toffeeta

Meidän perheen ikisuosikkiherkku on pannari. Enkä puhu nyt mistä tahansa peruspannarista vaan superherkkupannarista, joka on takuuhyvää ja vie varmasti kielen mennessään. Innostuin lisäksi valmistamaan pannarille kaveriksi suklaista toffeeta äitini vanhalla reseptillä, joka kaikessa yksinkertaisuudessaan on tahmean helppo ja maultaan bueno. Hyviä herkkuhetkiä!

Rouhin toffeen rouheeksi pannarin kylkeen, mutta toffee toimii myös isompina suupaloina

Superherkkupannari

(yksi uunipellillinen)

4 dl vehnäjauhoja

1,5 dl sokeria

1 tl suolaa

1 tl leivinjauhetta

2 tl vaniljasokeria

8 dl maitoa

2 munaa

50-100 g voita sulana

Sekoita kaikki ainesosat keskenään hyvin vispilällä. Paista uunissa 225 asteessa 30-40 minuuttia, kunnes pinta on kullanruskea ja rapea.

Suklainen toffee

2 dl siirappia

2 dl sokeria

1 dl sulatettua voita

1 rkl kaakaota

Sekoita ainekset keskenään ja keitä hyvällä teholla noin 15 min. Anna toffeemassan vaahdota ja kuplia reilusti kiehuessa. Lopuksi valuta löysähkö massa leivinpaperin päälle vuokaan ja jähmetä sitä pakastimessa. Varo jähmettämästä liikaa.

Kissakuvia osa 4

Mikähän siinä on, että nämä maanantait ovat aina jotenkin tyhmiä? Jotenkin kankeita ja hitaita; sellaisia tahmeita. Nostaisivatko kissakuvat tunnelmaa?

Meillä oli Ruplan kanssa tiukat ystävänpäiväkuvaukset viime viikolla (sen vuoksi nuo sydämet taustalla)

Mr. Valentine

Ruuti

Ruuti kaksi

Reinholdin Reino

Reino valjaissa pakkasilla

Ruuti maireena 

Reino

Reino ikkunaluukulla

Reino rapulla 

Rupla

Rupla makaa

Mollukkasilmä-Reino

Ruutia myös kaksi seuraavaa -->

Psst! Haluan edelleen muistuttaa, että kissafaneille silmäiloa löytyy lisää instagramista nimimerkillä khisumm

Radan varrelta

Minua on aina kiehtonut junanraiteet ja ajatus niiden jatkuvuudesta; ajatus siitä, että niitä seuraamalla pääsee hyvinkin kauas. Raiteet kulkevat läpi kaupunkien ja villin luonnon, joka usein jää jollain lailla tutkimattomaksi tai ajatukseltaan salaperäiseksi. Toki junamatkustajat pääsevät kurkistamaan tuohon maailmaan, mutta vain sekunneiksi kunnes näkymä on jälleen vaihtunut uuteen. Itse junassa istuessani katson ikkunasta nopeasti rullautuvaa maisemaa, vaivun ajatuksiini ja kuvittelen itseni näkymiin, joita katselen.

Yksi lempilenkkireittini kulkee junanraiteiden viertä. Reitin metsäinen peltomaisema on kaikessa arkisuudessaan ja tavanomaisuudessaan hyvin kaunis. Tänään nappasin kameran mukaan ja läksin raiteiden luokse. Ikuistin muutaman mielestäni kauniin yksityiskohdan reittini varrelta.

Kettupolku. Koivikon läpi kulkee jäätynyt oja, jota metsän eläimet käyttävät kulkureittinään. Kuinka viehättävää? Tulee ihan mieleen nuoruudessa lukemani Ruohometsän Kansa.

Pikkumännyt rivissä.

Psst! Instagramista löytyy videoitu jäärata autoilu!

Seinillä

Minun sisustusmottoni on aina ollut ”less is more”, mutta taulujen suhteen olen täysin eri linjoilla. Taulut tuovat elämää tyhjille hiljaisille seinille eivätkä ne vie tilaa, joten ovat täydellisiä kodin kaunistajia. Taulut kuiskivat asioita talon asukkaista; niistä jokainen on jollain lailla merkityksellinen. Ne pysyvät omalla paikallaan vuodesta toiseen, niihin työstetty ajatus ei koskaan kuole.

Olohuoneessa, mustalle seinälle aseteltu taulukollaasi on kokoelma tärkeitä aiheita. Viisi sotilaslentokonetta kertovat miehestäni, Andy Warholin taiteileman sinisen kissan merkitys tuskin jää kenellekään arvoitukseksi ja pieni Teemu Järven piirtämä karhu on vertauskuva peloilleni. Kesäinen saaristomaisema tuo suolaisen merituulen muistikuvina katsojan mieleen ja synkkä muhkean vehreä metsä valkoista taivasta vasten on kuin mieleni. Siskoni tyttären kuulakärkikynällä työstämä leijona tyhjine silmineen on kaikessa pelottavuudessaan hyvin lohdullinen ja täynnä käyttämättömiä mahdollisuuksia.

Suomalainen luontomaisema on aina kiehtonut minua ja tuonut minulle rauhaa heikoilla hetkillä. Nämä taulut ovat olleet lapsuuden kodissani esillä ja nyt ne ovat päässeet minun omaan kotiini.  Iso sininen talvimaisema ja pieni joenvarsimaalaus ovat äitini kädenjälkeä. Keskikokoinen vihreä järvimaisema on tehty vuonna 1957, mutta tekijän signeerauksesta en saa selvää. Nämä kolme ovat minun tyyssija; kaikessa hiljaisuudessaan ja seesteisyydessään ne tuovat rauhaa myrskyisempäänkin sieluun.

Keittiön taulurykelmä muuttaa värejään aina säännöllisin väliajoin. Tauluissa esiintyvät värit ja kuviot ovat minulle sen hetken intohimoja. Näissä tauluissa kuitenkin tärkeintä ovat nuo puiset kehykset, jotka mieheni teki omaan poikamieskämppäänsä vuonna 2005. Ne olivat alunperin kirkkaanoranssit, mutta naisen kädenjälkeni muutti ne valkoiseksi.

Makuuhuoneen iso styroksille pingotettu marimekon Sylvia -kangas on väreineen yksinkertaisesti upea ja mänty värikkäässä auringonlaskussa on täynnä tuoretta energiaa. Kettutaulu ”kettu metsässä” on äitini minulle maalaama taulu. Lapsena leikin paljon kettua, kontaten pitkin maita ja mantuja. Housuni olivat aina polvista rikki ja polvieni iho oli miltei parkkiintunut kaikesta siitä konttaamisesta. Kerran äiti irrotti takin hupustaan turkisreunan ja minä sain sen hakaneulalla takamukseeni kiinni - eihän se ole kettu eikä mikään ilman häntää.

Intensiivinen sininen, hieman petrooliin menevä taulu on isoveljeni tekemä pastellityö. Se on kaikessa yksinkertaisuudessaan niin kaunis ja moniulotteinen; tummat urat liikkuvat silmissä, kun työtä katselee. Ehkä se vilauttaa uumenistaan vaiettuja salaisuuksia. Peiteväreillä työstetty fobia-taulu on myös isoveljeni tekemä ja se on tauluistani kaikkein henkilökohtaisin; siihen kiteytyy monia kipeitä asioita. Teemu Järven hieno iso kettujuliste on suora viittaus sukunimeeni. Saimme sen mieheni kanssa joululahjaksi kaksosveljeltäni ja hänen avovaimoltaan.

Alakerran käytävän ison styroksitaulun Marimekon kangas oli onnekas ja mielestäni viittaava löytö. Printti on nimeltään Siniverinen ja sen kolme kissaa vihjailivat silloin kolmatta kissaa. Kangaspala löytyi isosta alelaarista; väreiltään se oli täydellinen ja olipa vielä ainut kappale. Hykertelin sisäisesti kiikuttaessani sitä kassalle.

Yksitoista vuotta

Siitä on nyt yksitoista vuotta, kun minä ja muut istuimme penkkariauton lavalla vieretysten, sormet kohmeisina. Karkit oli viskottu ympäriinsä, olimme matkalla takaisin koululle. Ajatuksissa poreili tuleva abiristeily. Minä olin pukeutunut soturikeijuksi ja elämä oli edessä päin. Silloin kaikki tuntui mahdolliselta; elämä oli siinä hetkessä ja tulevissa. Kuinka sitä olikaan niin irti maasta? Äitini vienyt sairaus oli juuri todettu, mutta itsellä mielessä olivat vain hauskanpito ja poikaystävä (nykyinen aviomies). 

Niin sitä kuitenkin oli pakko jotenkin aikuistua. Pakko mennä eteenpäin ja ottaa oma elämä haltuun vaikka tuntui ettei ole vielä läheskään valmis. Nyt jälkeenpäin kun mietin mennyttä, ensimmäinen ajatus on, että mihin ihmeeseen se kaikki aika oikein katosi? Vuodet vain vierivät hetkineen ja kohtaamisineen. Kaikki se hyvä ja huono. Jos silloin siellä penkkariauton lavalla olisin nähnyt tulevaisuuteen, mitä olisin tehnyt toisin vai olisinko?

Nyt kirjoitan tätä tekstiä yksitoista vuotta jälkeenpäin. Olen omassa talossa, omassa sängyssä, kissa kainalossa. Tytär toisessa huoneessa ja mies ilmassa. Elämä on opettanut paljon; se on ottanut ja antanut. Jos jotain olen oppinut, on se, että asioihin on turha jäädä vellomaan ja kieriskelemään - itse sinä itsesi kannat ja eteenpäin on vain pakko mennä.

Uunikasvikset ja pannuleipä

Jääkaapissa lojui vailla virkaa yksi lanttu, porkkanoita ja parsakaali, joten ajattelin hyödyntää ne ravinnoksi. Pelkät uunikasvikset tuntuivat turhan orvolta, joten paistoin pannulla siihen kylkeen vielä pannuleivän. Täytyy sanoa, että oli oikein maukas combo - jopa lihaa palvova mieheni tykkäsi.

Yrttiset uunikasvikset

(noin neljälle)

1 lanttu

3 porkkanaa

1 parsakaali

öljyä

hunajaa

suolaa

yrttisuolaa

yrttimausteseosta

valkosipulinkynsiä

Leikkaa lanttu sekä porkkanat reiluiksi paloiksi ja heitä vuokaan. Lisää hienonnetut valkosipulinkynnet. Sekoita joukkoon öljy, hunaja ja mausteet oman maun mukaan. Paista uunissa reilussa 200 asteessa noin 15 minuuttia, jonka jälkeen lisää pilkottu parsakaali. Sekoita kasvikset keskenään ja anna paistua vielä noin 10 minuuttia.

Pannuleipä

(yksi pannullinen)

n. 1,5 dl vehnäjauhoja

1 dl ohrajauhoja

1 tl leivinjauhe

1/2 tl suolaa

35 g voita

1 dl maitoa

Sekoita kuivat aineet keskenään. Nypi joukkoon rasva. Lisää maito ja alusta. Painele pyöreäksi litteäksi noin 0,5-1 cm paksuiseksi letuksi leivinpaperin päällä, pistele haarukalla ja nosta pannulle, jossa on nokare voita. Paista kullanruskeaksi molemmin puolin. Tarjoa heti.