Teimme tyttären kanssa eilen torstaina pienen metsäretken Birgitan polulle. Aurinko paistoi täydeltä terältä, kun pakkasimme eväät reppuun ja starttasimme auton kohti Birgittaa. Reitiksi valitsin parin kilometrin pituisen helppokulkuisen luontopolun, jonka kohokohta on Kirskaanniemen taukopaikka.
Tyttäreni kirmaili innoissaan sammalikossa, kiipeili kaatuneiden puunrunkojen ja kivien päällä sekä laski jäisiä polkuja pyllyllään. Itse keskityin ottamaan valokuvia ympäröivästä metsämaisemasta ja hengittämään raikasta ilmaa keuhkot täyteen. Minä rakastan ja arvostan suomalaista luontoa; sen rauhaa, puhtautta ja harmoniaa. Varsinkin hämyiset kangasmetsät ovat lähellä sydäntäni; tiedättehän, sellaiset mystiset peikkometsät.
Puolessa välissä matkaa sanoin tyttärelle, että ollaanpa hetki ihan hiljaa ja kuunnellaan luonnonääniä. Mitä kuulet? Hän ei kuulemma kuullut yhtikäs mitään, mutta itse kuulin vaikka ja mitä; lintujen viserrystä, tuulessa heiluvien puiden natinaa ja nitinää. Jostain kaukaa järveltä kuului pilkkijän jäänkairaus ääniä. Neuvoin, että täytyy osata kuunnella ja olla hiiren hiljaa.
"Miksi pitää olla hiljaa?"
"Emme saa säikäyttää metsässä asuvia peikkoja ja menninkäisiä"
"No nuo on ihan höpöhöpö -juttuja äiti!"
Noin puolessa välissä reittiämme tyttäreltä alkoi usko loppumaan. Hän kovasti epäili pääsisimmekö ikinä perille tai olimmeko eksyneet. Parhaani mukaan valoin uskoa jälkikasvuuni ja vihdoin kun kävelimme ulos metsästä järven jäälle, näkyi edessämme Kirskaanniemen majesteettiset kalliot. Ilon kiljahdusten saattelemana harpoimme noille kuiville, auringon lämmittämille kallioille ja etsimme sopivan paikan eväiden nauttimiselle. Tyttäreni halusi istua mahdollisimman korkealla reunalla, josta on hyvät näkymät järvelle. Nauroimme jäällä pyöräilevälle pilkkijälle, jonka kaira tippui kyydistä jatkuvasti eikä hän tuntunut löytävän kalaisaa pilkkipaikkaa mistään...
Metsäretkemme oli kaikin puolin onnistunut ja mukava ulkoilukokemus. Vähän tunnelmaa latisti tyttären kengän pohjaan litistynyt haiseva tuore koirakakka, mutta senkin saimme loppujen lopuksi puhdistettua pois.
Polku pähkinänkuoressa:
Birgitan polku on noin 50 kilometrin mittainen, keltaisin nauhoin merkitty, retkeilyreitti Lempäälässä. Polku kulkee läpi vaihtelevan suomalaisen metsä- ja järvimaiseman - sen varrella on paljon nuotiopaikkoja, kotia ja laavuja. Lähtöpaikan ja reitin pituuden voi valita mielensä mukaan olipa mielessä sitten pieni kävelylenkki tai kunnon vaellus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti