keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Mielenrauhaa etsimässä


Tässä on nyt mennyt muutamia päiviä ihan sumussa; mielen pohjamudissa. Mitään radikaalia ei ole sattunut ja kaikki on periaatteessa muutenkin ihan hyvin vaikka kalvava alakulo ja selittämätön ahdistus ovatkin vieneet kaikki voimat. Olen herkästi surumielisyyteen taipuvainen, joten tämä ei ole minulle milläänlailla uutta; toisiaan seuraavat huonon sekä hyvän olon -jaksot vuorottelevat kätevästi ja kuljettavat minua tunnekirjon eri skaaloissa. Jään helposti vellomaan toivottomuuden tunteissa ja vaivun synkkyyteen. Sitten kun mieli on valmis päästämään irti taakastaan, alkaa jälleen eheytyminen takaisin elämän syrjään kiinni.

Parin sateisen ja kolean päivän jälkeen, odotan innolla huomista aurinkoa. Ei käy kieltäminen etteikö synkkä sadesää lisäisi huonoa fiilistä vaikka hyvä puoli siinä on se, että lumet sulaa nopeasti ja kevät pääsee tekemään taikojaan. Minulla on jo paljon uusia vihreitä ideoita ja ajatuksia  puutarhaani vaikka syksyllä lupailinkin keskittyä ainoastaan olemassa oleviin istutelmiin. Noh, mielestäni puutarhan hoito on yksi parhaimpia terapiamuotoja, joten eiköhän mielenlääke riitä päteväksi perusteluksi?

Minulla on paljon mukavia postausideoita jemmassa, kunhan tästä vähän vielä tokeennun. Instagramia päivitän päivittäin, joten sieltä pääsee seuraamaan ainakin kisujen kuulumisia. 

Nauttikaa auringosta ja toisistanne!


Puutarha ja kissat - toimiva hyvänolon resepti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti