torstai 26. tammikuuta 2017

Valokuvattavana olemisen keveys?


Kaikki, jotka minut tuntevat, tietävät etten halua olla valokuvattavana. Kun joku ottaa esimerkiksi juhlissa kameran esiin, tunnen oloni hyvin epävarmaksi ja yritänkin yleensä piiloutua tai maastoutua näkymättömäksi kulisseihin. En tiedä mistä tämä kammo on lähtöisin; olisiko kiusatuista yläasteajoistani ja tallatusta itsetunnosta, mutta kamalaa se on. Oma itsekriittisyyteni on mainio lisäbonus siinä vaiheessa, kun täytyy valikoida naamakuvistaan ne parhaat. Voi taivas mitä touhua.




Toisen ottamissa valokuvissa näytän harvoin itseltäni; naamani on aina jotenkin oudosti ja vaikka kuinka koitan hymyillä, ei se näy kuvassa. Hiukseni menevät miten sattuu ja pienet silmäni vain pienenevät taltioiduissa otoksissa. Huulet näyttävät kuivilta ja posket leveiltä. Täyttä tuskaa ja piinaa! Onneksi itseotetut selfiet onnistuvat useammin - liekö siinä taustalla se, että itsensä kanssa voi rauhassa päättää kuvakulmat ja kokeilla kaikenlaista hassua, ilman pelkoa noloudesta tai toisen mielipiteistä.




Viime viikonloppuna päätimme mieheni kanssa ottaa minusta muutamia valokuvia blogia ja instagramia varten. Kuvaussessiomme alkoi iloisissa merkeissä; ilmapiiri oli kevyt ja molemmilla oli hyvä tsemppi päällä. Mietimme yhdessä hyviä kuvauspaikkoja, valaistusta ja kuvausvaatetusta. Ilo vaihtui kuitenkin pian raivoon ja kyyneliin; ajattelemamme vartin kuvaushetki venyi melkein kahden tunnin tuskaiseksi maratooniksi, kun naama ei vaan millään vääntynyt kelvolliseksi. Mietin miten voi olla mahdollista ettei yhdestä helvatan naamasta saa yhtä onnistunutta kuvaa. Onneksi mieheni tuntee minut läpikotaisin ja oli hyvin kärsivällinen vaikka saatoinkin heittää hänelle muutaman solvauksen siinä tuoksinassa. Kuvia otettiin noin sata, kaksi niistä onnistui. Hyvä prosentti, eikö?




Näen kuitenkin valoa tunnelin päässä ja uskon vakaasti, että valokuvattavana oleminen alkaa luonnistumaan aina vaan paremmin ja paremmin. Tämä blogi on hyvä keino siedättää itseään kameralle ja tulevaisuudessa se voi olla jopa kivaa. Täytyy vaan rohkeasti olla linssiluteena ja koittaa hyväksyä itsensä tällaisena. 


Millainen on teidän suhtautumisenne valokuvattavana olemiseen? Onko se raskasta vai kevyttä?

2 kommenttia:

  1. Sulla on kiva blogi! :) Ja mikä ehdottoman parasta, tämä on niin sun näköinen ja rehellinen. <3 Olet huippu! TanjaK

    VastaaPoista
  2. Ja aivan ihania kuvia susta! Tuo pieni blogikuva, jonka alla on kuvaus susta ja blogista, on upea. :) TK

    VastaaPoista