lauantai 21. tammikuuta 2017

Kaikki on ihan ok


Luonteeltani olen hyvin melankolinen ja kahlailen välillä syvissäkin vesissä. Mieleni seilaa ääripäästä ääripäähän; iloitsee ja vihastuu, tuumailee ja toimeentuu. Elän voimakkaasti tunteella ja tahdolla. Olen käynyt siellä altaan syvässä päässä, joten ei haittaa vaikka varpaat kastuisi. Jos itseyteni kolhiutuu, piiloudun mieleni sopukoihin tai nousen vahvana parrikadeille. Harvoin annan asioiden olla. Asiat on selvitettävä jollain lailla, mitä pikemmin sen parempi.

Tässä vuosien aikana olen oppinut elämään ja kutakuinkin hyväksymään itseni. Pyrin jatkuvasti eteenpäin, välillä hitaasti, mutta mielestäni varmasti. Teen asioita, jotka tuntuvat itsestä hyvältä. En elä muiden pilli mukaan, elän itselleni ja perheelleni. Olen onnellinen vaikka välillä elämä näyttää rumuutensa täydessä loistossaan. Minulla on kuitenkin tässä kaikki mitä tarvitsen. Tässä näin on ihan ok.




Joku viisas joskus sanoi, että onnellisuus on läpitunkeva tunne elämän hyvyydestä. Ja niin se varmaan onkin. Joskus sitä täytyy vähän etsiä kaiken alta, mutta uskokaa pois, siellä se on. Olkaa hyviä ja nauttikaa tästä kauniista viikonlopusta. Minä ainakin aion!

2 kommenttia: